Urban Helsingin satutuokio

Päämäärättömään kasvuharhaan perustuvaan Helsingin kaupunkisuunnitteluun avattiin uusi – tosin epävirallinen - lehti kun Urban Helsingiksi itsensä nimennyt joukko kaupunkiaktiiveja sai julkisuuteen satunsa vuoden 2050 Helsingistä.

Helsingissä olisi sadun mukaan tuolloin yli miljoona asukasta, pääkaupunkiseudulla siis ilmeisesti lähemmäs kaksi miljoonaa. Alue olisi tiiviisti rakennettu ja sisääntuloväylät häivytetty bulevardeiksi. Liikenne hoidettaisiin kävellen, pyöräillen ja pikaraitiotein. Bulevardeja reunustaisivat kivijalkakaupat ja kahvilat.

Palvelut pelaisivat, kaikki viihtyisivät ja kaikilla olisi kivaa.

Jos katsotaan totuutta silmiin, parin miljoonan asukkaan kokoiseksi paisutettu pääkaupunkiseutu olisi todennäköisesti kaikkea muuta. Pääosa uudesta väestöstä olisi muita kuin suomenkielisiä. Asuinalueiden sosiaalinen segregaatio olisi edennyt pitkälle ja kaikille ulkopuolisille vihamielisiä enklaaveja olisi runsaasti. Alueen palvelut olisi ajettu minimiin ja asukkaiden veroeurot olisivat kuluneet aina muutaman vuoden välein käynnistyviin miljardiluokan investointeihin. Työttömyys ja sosiaalitukien varassa eläminen leimaisivat elämistä.

Kaupunkiaktiivien tarina tulevaisuuden Helsingistä on alueen nykyasukkaiden intressit täysin ohittavaa unelmahöttöä. Samaa sukua kuin Soininvaaran ja kumppaneiden visiot seuraavista 400 000 helsinkiläisestä. Eikö ennemmin pitäisi katsoa nykyisten 600 000 helsinkiläisen perään?

Tarina myös perustuu joukkoon asiavirheitä, joita toistellaan mediassa kritiikittömästi. Lienee tässäkin totta, että pieneen maahan ei mahdu kuin yksi totuus kerrallaan.

Ensinnäkin pääkaupunkiseutu ei kasva muualta Suomesta tapahtuvan ”järjettömän piikin” kaltaisen muuton seurauksena. Muuttovoitto on 2000 –luvulla tullut lähes kokonaan ulkomailta ja suurin osa väestönlisäyksestä tulee syntyvyydestä. Toiseksi, asuntojen hintataso alueella ei laske lisärakentamisen seurauksena. Lisärakentaminen pikemmin nostaa hintaa. Asuntopula on rakenteellinen ilmiö. Asuntopulan eli asuntojen suhteellisen niukkuuden ratkaisuritysten sijasta on voimakkain ottein tartuttava asunnottomuuteen.  Nämä ovat kaksi eri asiaa.

Helsingin alueen kasvu on poliittisesti ohjattua, ei markkinaehtoista. Kaupunki ei kasva itsestään vaan ainoastaan raskaiden investointien kautta. Tämä täytyy kertakaikkiaan ymmärtää.

Kasvun seuraukset ovat sosiaalisesti ja ekologisesti erittäin haitallisia. Kasvusta kärsivät eniten keskiluokkaiset kaupunkilaiset.

Helsingin väestöennuste ei ole mitään muuta kuin kehäpäätelmä menneestä. Ennusteessa toki varoitetaan siihen liittyvästä huomattavasta epävarmuudesta, mutta käytännössä kasvu toteutetaan siihen ”varautumalla”.

Miksi vain kasvu on hyväksyttävä tulevaisuudenkuva? Milloin Helsinki siirtää painopisteen kasvusta laadullisen kehittämiseen? Kiinnostaako se alueen päättäjiä? Kuka kasvusta lopulta hyötyy, rakennusliikkeiden ja pankkien lisäksi?
  
Me pääkaupunkiseudun nykyiset asukkaat ansaitsemme aivan muuta. Me ansaitsemme panostuksia nykyiseen elämäämme ja nykyisiin palveluihimme. Me ansaitsemme laadullista kehittämistä, jossa tulevaisuuteen tartutaan nykyisen väestön elämänlaadun näkökulmasta.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Toimituksen poiminnat