EU:n toimivalta pohjamutia myöten uusiksi - direktiivit suosituksiksi

Helsingin Sanomat uutisoi (HS 8.5.) allekirjoittaneen vaativan kansanäänestystä Suomen jäsenyydestä Euroopan Unionissa. Tämä pitää paikkansa, mutta on vain osa laajempaa keskustelunavausta Euroopan Unionin uudistamisen suunnasta.
 
Ensin muutama huomio Unionin kehityksestä ja siitä, kuinka valtiosuvereniteetin peruspilarit, lainsäädäntövalta, rahapoliittinen valta, sekä talouspoliittinen (finanssipoliittinen) valta ovat muuntuneet jäsenyytemme aikana.
 
Liittyessämme EU:n jäseneksi vuonna 1995, perustui liittyminen kansanäänestykseen. Luovutimme tuolloiselle Unionille merkittävän osan lainsäädäntövaltaamme, sillä direktiivit ovat lainsäätämisohjeita. Niiden voimaan saattaminen oli ja on pakollista. Unionin toimivaltaan kuuluva lainsäädäntöala on jäsenyyden aikana laajentunut.
 
Liittyessämme rahaliittoon Keskusta vaati kansanäänestystä, sillä euron ja siihen liittyvän keskuspankkijärjestelmän kautta luovutimme Unionille merkittävän osan rahapoliittista valtaamme. Hallituspuolueet SDP ja Kokoomus torjuivat kansanäänestyksen.
 
Rahaliiton ja erityisesti finanssikriisin myötä olemme luovuttaneet Unionille merkittävän osan talouspoliittista (finanssipoliittista) valtaamme. Kehitys voidaan tiivistää siten, että talous- ja kasvusopimus asetti tavoitteet julkiselle taloudelle ja ns. Six Pack -säännökset asetti sille sanktiot, eli tasolle 0,5 % BKT:sta yltävän sakkomahdollisuuden. Tämän jälkeen ns. Budjettikurisopimus asetti koordinointivelvoitteen ja ns. Two Pack loi budjettien ennakkovalvonnan mekanismit.
 
Olisi harhaanjohtavaa sanoa, että talouspoliittinen valta olisi luovutettu (kokonaan) Brysseliin, mutta yhtä harhaanjohtavaa olisi sanoa, että olemme sen suhteen enää täysin itsenäisiä.
 
On vain johdonmukaista - sekä Keskustan politiikan pitkän linjan mukaista - pitää kansanäänestystä tarpeellisena myös talouspoliittisen vallan osalta.
 
En kuitenkaan ehdota kansanäänestystä julkisen talouden valvontamekanismeista sinänsä. Sen sijaan olisi aiheellista saman tien miettiä uusiksi – pohjamutia myöten, kuten Keskustan eurovaaliohjelmassa todetaan –mitkä asiat kuuluvat Unionille ja mitkä kansalliselle tasolle.
 
Ehdotan keskeiseksi uudistukseksi Lissabonin sopimuksen artiklassa 288 ilmaistun direktiivien pakollisen täytäntöönpanemisen uudelleenarviointia. eli lainsäädäntövallan laajaa palauttamista jäsenvaltioille. Tällä uudistuksella Euroopan Unionin luonne muuttuisi kokonaan toiseksi. Kunkin direktiivin täytäntöönpanon pakollisuus tai vapaaehtoisuus tulisi arvioida erikseen. Arviointi tulisi tehdä esimerkiksi Euroopan Parlamentin valiokuntakäsittelyn yhteydessä. Muutos loisi todellista sisältöä läheisyysperiaatteelle ja Komissio joutuisi ottamaan asian huomioon aina esityksen antaessaan.
 
Kyse olisi merkittävästä muutoksesta. Parhaina käytänteinä annettavien direktiivien käyttöön ottamisesta vastaisivat jäsenvaltioiden hallituksen kansalaisilleen. Kun keskustelu tapahtuisi paikallisesti, kokemus elämälle vieraista, kaukaa annetuista normeista vähenisi. Eurooppalaisten ihmisten kokemus Unionin demokraattisuudesta paranisi ja normien osuvuus tarkentuisi.
 
Direktiivien vapaaehtoisuus toteuttaisi samaa funktiota kuin jäsenvaltioiden oikeus päättää keinoista direktiivin tavoitteiden mukaisesti. Se kuitenkin toteuttaisi tuota funktiota huomattavasti paremmin. Keinojen ja tavoitteiden erottelu on periaatteessakin vaikeaa ja käytännössä tuo Unionin toimivallan rajaus on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi. Direktiivit ovat usein hyvin yksityiskohtaisia ja teknisiä sisällöltään.
 
Kaikkiin direktiiveihin vapaaehtoisuus ei tietenkään sopisi, mutta se katkaisi nykyisen etenemisen yhdenmukaisuuteen kaikessa. Sen aktiivinen soveltaminen antaisi EU:lle kokonaan toisen luonteen jäsenvaltioidensa liittona.
 
Lissabonin sopimuksen myötä Euroopan Parlamentilla on aloiteoikeus perussopimuksiin tehtävistä muutoksista. Euroopan Parlamentti voi siis itse tehdä aloitteen direktiivien osittain vapaaehtoisesta täytäntöönpanosta. Koska muutos rajaisi Unionin toimivaltaa, se saattaisi olla tehtävissä myös yksinkertaistetussa tarkistusmenettelyssä, ilman hallitustenvälistä konferenssia.
 
Näin merkittävät Unionin toimivaltaa rajaavat muutokset ovat tässä murrosajassa poliittista realismia, Ison-Britannian mahdollisen kansanäänestyksen vanavedessä. Lisäksi pian kautensa aloittavassa parlamentissa on ensimmäistä kertaa mahdollista, että läheisyysperiaate muodostuu juridisesta periaatteesta poliittiseksi periaatteeksi. Tämä edellyttää kuitenkin että eurokriittisten ryhmien sekavan joukon onnistuu ryhdistäytyä toimimaan Euroopan Unionin rakentavaksi uudistamiseksi.
 
Uudelleen neuvoteltu perussopimuskokonaisuus olisi sitten alistettava kansanäänestykseen myös Suomessa.
 
Kannatan itse Euroopan Unionin jäsenyyttä. Haluaisin nähdä Unionin kuitenkin uudistuvan, sekä palaavan yhä tiiviimmän ja kömpelömmän keskusjohtoisuuden sijasta takaisin jäsenvaltioidensa liitoksi. Ilman uudistumista Eurooppa on parodisoimassa itsensä, muuttumassa Danielin kirjan kuvaamaksi savijalkaiseksi Golem –hirviöksi. Golem Euroopan sijasta tarvitsemme ketterän, resilientin ja sopeutumiskykyisen Kansojen Euroopan.
 
Tämä transformaatio olisi osa paikallisempaan maailmaan suuntaavaa poliittista linjaa, joka on tarpeen kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Tuon suuntainen kehitys olisi toki suotavaa, mutta tässä vaiheessa kovin epätodennäköistä. Aikaa legitimaation palauttamiseen on kovin rajallisesti niin taloudellisen kuin sosiaalisenkin paineen vuoksi. Unionin hallittu purkaminen tai uusi inkarnaatio pitäisi pystyä toteuttamaan kohtuullisen yksimielisesti, jotta se sujuisi hallitusti.

Oma mielipiteeni on vielä hiukan vähemmän unionia, eli se olisi vain kansainvälinen suunnittelukomitea, joka antaa suosituksia yhteisistä päämääristä ja tavoitteista. Kukin maa pyrkiköön niihin sitten omalla tavallaan.

Pilkuntarkka lainsäädäntö tuhoaa jo sinänsä innovaatioiden perustan, koska nopea kehityskulku on rajattu jo lähtökohtaisesti keinovalikoimasta.

Pelkästään Suomen kohdalla puhutaan niin suurista alueellisista eroista, että merkittävä osa päätöksenteosta pitäisi mielestäni hajauttaa maakuntiin.

Europarlamentille en löydä mitään järkevää funktiota. Se on hirvittävän kallis, kankea ja lopulta kosmeettinen yritys matkia demokratiaa. Monet diktatuuritkin ovat tuottaneet laadukkaampaa bulkkijuridiikkaa. Korruptionkaan suhteen ei ole järin suuria eroavaisuuksia.

Omalta osaltani pidänkin tavoitteena europarlamentin lakkauttamista. EU-erovaatimus puolestaan perustuu siihen, että mitään positiivista kehitystä ei tule tapahtumaan ilman jämäköitä vaatimuksia. Tyly lähtökohta pakottaa konkreettiseen vastaantuloon tai sitten yhteistyön jatkamiseen ei ole perusteita. Business as usual...

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Tuo direktiivien ja yleensäkin ylätasolta tapahtuvan täsmäohjauksen periaate on kuvaava esimerkki siitä, millaiseksi ohjausjärjestelmä muuttuu, jos sitä suunnittelevat hyväätarkoittavat ihmiset, joilla ei ole ensimmäistäkään aavistusta hierarkisen ohjauksen periaatteista.

(Hyvin toimiva) hierarkinen ohjausjärjestelmä ei koskaan ohjaa suoraan alatasoja vaan antaa vain niille tavoitteita. Se pyrkii antamaan ne tavoitteet siten, että järjestelmien ristikkäisvaikutus ei saata alajärjestelmien ohjauksia taistelemaan toisiaan vastaan. Sen pitää siis ottaa huomioon alajärjestelmien resurssit ja ohjattavuus mutta ei ohjata niitä suoraan.

En olisi Isosaaren tapaan lakkauttamassa koko EU:ta ja sen parlamenttia. Mutta sen sijaan EU:n ja parlamentin toimintaan pitäisi saada negatiivisen takaisinkytkennän elementtejä, jotka estävät niitä jatkuvasta kasvusta ja näin kaikkien resurssien omimisesta omaan käyttöönsä.

Nykyisellään parlamentin toiminta muistuttaa paljolti perinteistä suomalaista siltarumpupolitiikkaa. Tärkeintä parlamentaarikolle on turvata oma asema saavuttamalla joitain näennäisesti omia äänestäjiä palvelevia pieniä voittoja ja näkyvyyttä. Hyvin harva näyttää edes ajattelevan suurempia kokonaisuuksia ja erottavan pieniä asioita isoista asioista.

Väittäisin jopa, että suomalaisen europarlamentaarikon tehtävä ei ole puolustaa Suomen etua. Siis ei sillä tavalla, kuinka saataisiin aikaan Suomea hyödyttäviä päätöksiä. Sen sijaan Suomen etu pitäisi nähdä niin, että myös suomalainen parlamentaarikko ajattelee kokonaisuuden etua. Mutta sillä tavoin, että ohjataan tavoitteita ja jätetään mahdollisimman paljon lopullista päätöksentekoa kansallisille tasoille. Aivan kuten kansallisellakin tasolla pitäisi jättää lopullista päätöksentekoa kunnalliselle tasolle.

Ties monennenko kerran totean, että pidän ajattelustasi, Johannes. Näyt osaavan hahmottaa dynaamisten järjestelmien lainalaisuuksia ja ymmärtävän hajautettujen järjestelmien edut. Sen lisäksi yhdistät näköjään aina yksittäisiä asioita kokonaisuuksiin etkä tyydy pelkkään osaoptimointiin.

Käyttäjän johanneshirvaskoski kuva
Johannes Hirvaskoski

Kiitos taas kiittämisistä Juho.

Facebook-sivullani "Johannes Hirvaskoski goes politiikka" tätä ehdotusta arvioi rakentavaksi keskustelunavaukseksi Outotecin toimitusjohtaja, Nokian ex-teknologiajohtaja, Keskuskauppakamarin ja Teknologiateollisuus ry:n hallituksen jäsen Pertti Korhonen.

Olen arviostasi yhtä iloinen, kuin olen Korhosen em. kommentista, sillä pyrin juuri tuohon: kompleksien järjestelmien näkökulman tuomiseen poliittiseen päätöksentekoon sekä hajauttamisen periaatteen muodostumiseen huomattavasti nykyistä painavammaksi yhteiskunnalliseksi strategiaksi.

Toimituksen poiminnat